Hyvinvointivaltio?

Aina kun sana hyvinvointivaltio esiintyy jossain, minussa herää kapinahenki. Olen yrittänyt löytää asian ydintä, mikä minua kaikkein eniten ärsyttää. Tänä aamuna ehkä löysin sen punaisen langan pään.

Minusta meillä on hyvinvointivaltio keskituloisille ja rikkaille. Niille, jotka käyttävät yhteiskunnan palveluista esimerkiksi päivähoitoa, koulua ja terveydenhuoltoa. Sen sijaan apua ja tukea tarvitsevat ovat aina eläneet Suomessa kontrolliyhteiskunnassa. Sotien jälkeen sosiaalihuoltoa ja mielenterveysasioita koskevat lait uudistuivat hitaasti ja väitän, että asennepuolella emme ole vieläkään päässeet niistä eroon. Siksi se miten apua hakevia ihmisiä on kohdeltu ja miten nyt ollaan lähestymässä (tai jo ollaan) tilanteessa, jossa apua saavan ihmiset pitää ansaita saamansa apu, on kontrolliyhteiskunnan tapa hoitaa asiat.

Olemme kierteessä, jossa samanaikaisesti kotrolloiva järjestelmä passivoi ihmisiä erilaisin tavoin ja toisaalta vahvistuva yleinen asenne puhuu sosiaalipummeista. Meille on ihmisinä omainaista halu vastavuoroisuuteen. Nykyjärjestelmä tekee sen hampaisiin joutuneille saman kuin länsimainen järjestelmä, joka "auttaa" pakolaisia. Kun ihmisiltä viedään mahdollisuus omaan aktiivisuuteen ja siihen, että he kokisivat antavansa jotain merkityksellistä takaisin, se johtaa ensin siihen, että autettavat laulavat järjestelmää kiittävää virttä. Koska se on ainoa tapa vastavuoroisuuteen. Kun tätä jatkuu riittävän kauan, ihmisen on usein perusteltava itselleen, miksi ansaitsee avun. Silloin usein vahvistetaan ihmisten kuvaa itsestään uhreina, avuttomina ja sorrettuina. Äärimmäisesti tämän omaksuneet ihmiset oppivat käyttämään järjestelmää hyväkseen saadakseen kaiken haluamansa. Helpommaksi sen tekee kasvoton ja aika ajoin kohtuullisen tyly järjestelmä ja siinä työtään tekevät ihmiset.

Nyt olisi aika alkaa rakentaa todellista hyvinvointivaltiota. Sellaista, jossa ihmiset oppivat ajattelemaan itse ja olemaan empaattisia toisia kohtaan. Näiden perustaitojen varaan rakentuu myös aktiivinen kansalainen, ja tätä pitäisi tukea kehittämällä todellista demokratiaa. Uudet lähidemokratiahankkeet ovat mielestäni erittäin tervetulleita. Lisäksi sosiaalipuolella pitäisi luovuus nostaa kunniaan samalla lailla kuin yrityspuolella. Sille olisi vielä enemmän tilausta, kun yritetään tukea ihmisten omaa aktiivisuutta ja osallisuutta. Yhdenkään ihmisen tilanne ei ole täsmälleen samanlainen  kuin jonkun toisen. On sulaa hulluutta yrittää tunkea ihmiset johonkin laatikkoon ja sitten "auttaa" kaikkia samalla lailla. Ei ole mikään ihme, ettei nykyjärjestelmä toimi. Tarvitaan aikaa kuunnella, aikaa yrittää ymmärtää, aikaa antaa ihmisten itse muokata oma polkunsa. Juuri aika on nyt kortilla ja ilman aikaa on vaikeaa synnyttää todellisia kohtaamisia.

Lakien, asetuksien, byrokratian ja kasvottomuuden asemesta meidän pitäisi kehittää yhteiskuntaa, jossa kaikki tulisivat kohdatuksi ihmisinä. Silloin voitaisiin puhua hyvinvointiyhteiskunnasta.

Kukkahattutäiteilevä Katri