perjantai 20. maaliskuuta 2015

Raportti Espanjasta


Hola! Tervehdys tällä haavaa varsin viileältä Costa Blancalta, Torreviejasta!! Viivyn täällä jo toista kertaa normaalia lomailua pitempään, eli kaksi kuukautta. Vuosi sitten vietin tässä kaupungissa kevätkuukaudet ja -  ihastuin, kotiuduin. "Kuin valtava vanhainkoti", sanoivat 13-vuotiaat lastenlapseni, pojat, joiden viikon visiitti  luonani oli supertimea (vrt. superfood), ja oikeassa pojat ovat. Tämä kaupunki on Madridin eläkeläisten suosiossa, varmaankin lähinnä siitä syystä, että Maailman terveysjärjestö on valinnut tämän yhdeksi terveellisimmästä alueista koko maailmassa. Olen kuullut jopa että se olisi toiseksi terveellisin. Erityisesti astmaatikkojen on täällä helppo hengittää ja ilmasto sopii hyvin myös reumaatikoille. Euroopan suurimmat suolajärvet, joista jo satoja vuosia on rahdattu suolaa kaikkialle maailmassa, pitävät sään hyvänä - ainakin 300 aurinkoista päivää vuodessa, ja jotta suola - sitä on korkeita vuoria - pysyisi puhtaana, ei seudulla ole minkäänlaista raskasteollisuutta. Eli ilmasto suosii, ja ranta, joka on vuokrahuoneistoni kuten satojen muidenkin huoneistojen lähituntumassa, on useita kertoja palkittu - kuulopuhetta mutta uskottavaa - Espanjan siisteimpänä ja puhtaimpana. Joka aamu rantaa puhdistetaan niin että kun noin kymmenen aikaan aamulla auringonpalvojat saapuvat paikalle tuoleineen ja varjoineen, on hiekka kuin kultaa.
Omalla kohdallani kaupungin terveysvaikutukset näkyivät selvästi, vaikka mitään varsinaista terveydellistä ongelmaa en podekaan. Kävin palattuani Suomeen varmuuden vuoksi  verikokeissa ja ilostuin, sillä jopa kolestetrooliarvoni oli tasan neljä, eikä se lääkärin mukaan voisi olla ideaalimpi, ja ilman lääkkeitä siis. Aikaisempi arvoni oli 5,6, mikä on kuulemma liian korkea, kun kyseessä on riskisuku. Tähän vaikutti varmasti myös Välimeren maiden tunnetusti terveellinen ruoka, ihanat paikalliset hedelmät ja vihannekset, kala ja vuohenmaito, johon minun oli ensin kuitenkin vähän totuteltava.

Ikinä en kuvitellut, että joskus haluaisin viettää kevään ja syksyn - marja- ja sienisesongin päätyttyä - Espanjassa. Nyt se on kuitenkin tavoitteeni, sillä suurperheen äitinä, isoäitinä, olen kotona aina "myrskyn silmässä". Huolehdin kuin Niskavuoren vanha emäntä koko klaanini hyvinvoinnista - tietenkin lähinnä teoriassa. Täällä olen huomannut, kuinka totta on sanonta "poissa silmistä, poissa mielestä" - ei  tietenkään niin että rakastaisin yhtään vähemmän. Kotona olin aina valmiusasemissa ryntäämään paikalle jos uskoin minua tarvittavan, ja kuvittelin, että minua todellakin jatkuvasti tarvitaan. Täällä olen huomannut, että koko klaani selviytyy erinomaisesti ilman minua. Sitäpaitsi on valtavan hauskaa, kun perheenjäsenet ja ystävät ilahduttavat visiiteillään, todellista laatuaikaa. Kolmen huoneen asunnossani on hyvin tilaa. Asunnon vuokraaminen, ostaminen myös, on edullista. Madridilaiset viettävät täällä lähinnä kesälomansa, jolloin suomalaiset taas haluavat olla kotona,  ja tietenkin on myös asuntosijoittajia, jotka vuokraavat huoneistoja pysyvästi. Monet suomalaiset vuokraavatkin asunnon koko vuodeksi ja myös omistusasunto on usealla.  Vakituisesti täällä asuu noin 1100 suomalaista. Jokasunnuntaisessa jazz-konsertissa istuin viimeksi pöydässä, jossa eräs suomalainen, jo vuosia Torreviejassa asunut herttainen rouva, kertoi, että verojen maksaminen Espanjaan on säästänyt heidän perheelleen pitkän pennin ja että elämä on tullut muutenkin huomattavasti  halvemmaksi kuin Suomessa.  "Ja mikä parasta" - hän sanoi, "ihmiset ovat täällä paljon mukavampia, myös suomalaiset". Kuitenkin - missä vain suomalaiset kokoontuvat - raikuvat laulut suloisesta Suomestamme, jota armaampaa ei löydy mistään! Jos taas haluaa verrytellä englannin-, ranskan-, italian- tai saksankielen taitojaan, se on täällä hyvin mahdollista, sillä Torreviejassa puhutaan noin 60 kieltä.

Torreviejassa kaikki kadut johtavat meren rantaan tai ovat sen suuntaisia. Siinä on yksi syistä, että kaupunki tuntuu turvallisen kotoisalta. Olen patologinen eksyjä, mutta täällä on lähes mahdotonta ajautua pahasti harhaan. Tietenkin olen pyörinyt välillä ihmeissäni sinne tänne, mutta kysyminen ystävällisiltä espanjalaisilta on hauskaa, ja aloittelevana kielen opiskelijana on mukavaa testata taitojaan. Olen jo  tottunut espanjalaisten kovaääniseen keskusteluun, joka alkaa aamulla ja jatkuu tauotta myöhään yöhön. Kuulen sitä auringon suunnassa olevalta parvekkeeltani, sillä ensimmäisessä kerroksessa olevan asuntoni alapuolella on kodikas, espanjalaisten suosima ravintola. Ymmärrän sanan sieltä, toisen täältä, sillä espanjalaisten puhe on melkoista tykitystä, ja kun monta Serranon perhettä on kokoontunut lastensa seurassa ilta-aterialle, meteli on uskomaton. Minulla on vähän alentunut kuulo - ehkä opettajan työni on edesauttanut sen syntyyn, eikä liene ihme, että täälläkin on paljon huonokuuloisia.

Kaupunki ei parhaalla tahdollakaan ole kaunis kuten läheiset Alicante, Kartagena tai Murcia, joissa voi ihastella vanhoja historiallisia rakennuksia. Se tuhoutui maanjäristyksessä vuonna 1829 ja rakennettiin vauhdilla uudelleen. Jäljellä on vain pari vanhaa kohdetta kuten kaupungin arabialaisvaikutteinen Casino-ravintola. Monet rakennukset ovat jääneet rahanpuutteen vuoksi kesken ja rapisevat nyt silmissä suoden suojaa kodittomille. Heitä varten ihmiset kasaavat vanhoja vaatteitaan ja esineitään roskalaatikoiden viereen, josta ne katoavat lähes samantien. Muutama jo tutuksi tullut kerjäläinen istuu rannalla tai ruokakaupan ovella. Varaan taskuuni aina kaikki ruskeat kolikot. jotta voin painaa edes pienen tervehdyksen ojennettuun käteen.

Olen käynyt muutamia kertoja tanssimassa. Täällä on keskiviikkoisin suomalaisten tanssi-ilta, jonka myös monet espanjalaiset miehet ovat löytäneet. Suomalainen lavatanssimusiikki soi ja niin vanhat kuin uudetkin pariskunnat tanssivat hartaasti kaksi tuntia. Iltayhdeksältä tulee orkesteri ja espanjalainen musiikki. Samassa tahti onkin jo täysin toinen ja lattia täynnä vauhdikasta lantion pyöritystä. 80 vuotta täyttäneitä tanssijoita on useita, mitä on lähes mahdotonta uskoa. Nuoria on joukossa myös, eikä iällä todellakaan näytä olevan suurta merkitystä. Se näkyy myös aamuisin rannalla, jossa Punaisen ristin kouluttama don Javier on vuosikausia ohjannut tunnin kestävän voimistelutunnin pallonheittoineen. Itse hän on varsinainen jonglööri, ja omatkin taitoni ovat vähitellen kehittyneet  kerrassaan mainiosti. Javier tarjosi viime viikolla koko porukalle - sillä kertaa noin 20 henkeä -  kahvia ja croisantin 79-vuotis-syntymäpäivänsä kunniaksi. Olen jumpasta innoissani, sillä vaikka alkuun se näytti minusta mummourheilulta, olen jo huomannut, kuinka tehokas ja hyvää tekevä se on. Jumppa alkaa aamuisin yhdeksältä, mutta ennen sitä kävelen kaukana häämöttävän aallonmurtajan päähän, kaikkiaan noin viisi kilometriä, ja nautin samalla meren värien vaihtelusta, auringonnoususta, tuulesta ja tyynestä, kissoista ja koirista, kaikesta. Kävelyä ja jumppaa en koskaan jättäisi väliin. Ne ovat elämäni ensimmäiset rutiinit, ja niitä odotin koko talven hartaasti kotona Suomessa. Minut tunnetaan täällä muuten nimellä Sini, sillä Eija tarkoittaa espanjaksi äännettynä naispuolista hän-sanaa, mikä tuntui aluksi siltä kuin kaikki puhuisivat minusta. Nimeni on Eija Sinikka, joten päätin ottaa käyttöön lyhenteen Sini. Nimi on tärkeä, sillä aamujumpassa heitämme viimeiseksi palloa vimmatusti kutsuen toisiamme nimeltä: Damiano, Dolores, Jovanna, Benito, Lolly jne..

Täällä toimii aktiivinen Suomi-seura. Seuran tiloissa on erinomainen kirjasto, ja seura järjestää myös monenlaisia kulttuuritapahtumia. Kerrassaan mainio on suomalaisen seurakunnan kirkkokuoro, jonka hiljattain järjestämä konsertti hämmästytti monipuolisuudellaan ja tasokkuudellaan. Suomalaiset osaavat laulaa. Sen kuulee jokatorstaisessa karaokeillassa, jossa myös tanssitaan, ja monissa yhteislaulutilaisuuksissa. Eikä kouluaikojen ujostelusta näy merkkiäkään. Monet miehet laulavat todella komeasti.

Suomalaiset eläkeläiset tuntuvat elävän täällä aktiivista ja luovaa elämää. Taidekerho Suomi-seuran puitteissa synnyttää uusia harrastajia, myös monet ammattitaiteilijat työskentelevät täällä ja järjestävät näyttelyitä kesäisin kotimaassa. Itse olen huomannut, kuinka helppoa on keskittyä kirjallisiin töihin, kun ympärillä ei ole minkäänlaisia velvotteita. Kotona pitää aina tehdä ensin tuo ja sitten vielä tämäkin ennen kuin pääsee alkuun.

Katselen iltaisin televisiosta uutiset, joista en ymmärrä paljoakaan. Arvuuttelen kuvien perusteella, mistä on kyse. Tänään kuvassa vilahti Aleksander Stubb. Espanjan pankin konkurssi ja Tunisian järkyttävä terrori-isku, Putinin omituinen katoamistemppu ja sää, siinä viime aikoina tavoittamani uutiset. Kaikkea ei tosiaankaan ole edes tarpeen tietää ja tärkeimmät uutiset saan jumpan jälkeen suomalaisten (meitä on viisi) kahvipöydässä pähkinänkuoressa. Jalkapalloa tuleee televisiosta jatkuvasti. Kaikissa ravintoloissa on televisio auki, ja aina jalkapalloa istuu seuraamassa paikallinen miesporukka.

Koulu ja kasvatus kiinnostavat minua  tietenkin suuresti, ja ilokseni onnistuin tapaamaan tytön, joka on käynyt koulua sekä Suomessa että Espanjassa. Parikymppinen Esperanza aloitti koulun aikanaan Suomessa. Kun perhe, jossa isä on espanjalainen, muutti Torreviejaan, hän siirtyi viidennelle luokalle tavalliseen espanjalaiseen kouluun. Nyt hän opiskelee  Alicanten yliopistossa sosiaalikasvattajaksi.  Seuraavassa raportissani kerron hänen kokemuksistaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti