Pääsin työni äärellä miettimään ihmisarvoa ja sen kokemista, kun työnantajani Sininauhaliitto järjesti meille kehittämispäivät. Alkusysäyksen antoi johtajamme Aarne Kiviniemen näyttämä video, Does Appearance Change How People Are Treated?
Toivon, että meistä jokainen on sitä mieltä, että ihmisarvo kuuluu ihan kaikille. Ihmisarvo on kuitenkin vahvasti subjektiivinen kokemus ja siksi olisi hyvä pysähtyä miettimään, miten me tahallisesti tai tahattomasti riistämme ihmisiltä kokemuksen omasta ihmisarvostaan. Jos et aluksi katsonut videota, nyt se kannattaa katsoa, sillä siinä näkyy, kuinka helposti voimme mitätöidä toisen ihmisen.
Kuinka moni ihminen nyky-Suomessa hukkaa oman kokemuksen arvokkuudestaan kaiken kiireen, byrokratian ja kohtaamattomuuden takia? Jos autetuksi tuleminen alkaa yhä useammin siitä, että arvioidaan, onko autettava "avun arvoinen", kuka loppujen lopuksi on riittävän arvokas? Miten ihmiset kykenevät olemaan aktiivisia ja auttamaan itseään, jos heille syntyy vahva kokemus siitä, etteivät he ole minkään arvoisia?
Tutkimuspäällikkömme Pekka Lund esitti myös huomion siitä, että meillä on olemassa kansanosa, jolla ei ole koskaan ollut minkäänlaista kokemusta siitä, että he ovat arvokkaita. Miten näiden ihmisten kanssa pitäisi työskennellä? Kuinka voidaan auttaa ihmistä näkemään oma arvonsa, vai onko se edes mahdollista?
Kun teemme työtä lähtien kaikkien ihmisarvon kunnioittamisesta, mitä se käytännössä tarkoittaa tekoina? Millaisia ovat arjen ihmisarvoteot? Millä lailla toimimme niin, että tuemme ihmisten kokemusta siitä, että heillä on ihmisarvo?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti