Perjantai-illan ratoksi kävin Twitterissä keskustelua siitä, pitäisikö opettajille kirjata lakiin oikeus ottaa oppilailta puhelimet pois. Pääsääntöisesti vastustan ajatusta, että ihan kaikesta pitäisi tehdä joko oma lakinsa tai lisäosa johonkin jo olemassa olevaan lakiin. Mietittyäni asiaa haluan ottaa esiin pari näkökulmaa.
Aina kun lakiin kirjataan yhdelle ryhmälle oikeus johonkin toimeen toista ryhmää kohtaan, asian kanssa kannattaa edetä varovaisesti. Suomessa voimme yleensä luottaa esimerkiksi virkamiesten toimintaan, mutta siltikin lakien pitää olla selkeitä ja niissä pitäisi olla mahdollisimman vähän tulkinnan varaa. Mitä jos laki puhelimista ei koskisikaan vain lapsia? "Virkamiehellä on oikeus tarpeen vaatiessa ottaa kansalaiselta puhelin pois". Kenen tarpeen? Milloin tarve on riittävä, että puhelimen voi ottaa pois? Jos teatterissa on taas se onneton, jonka puhelin on jäänyt päälle ja soi, hälytetäänkö poliisi hakemaan puhelin pois?
Lasten kohdalla isompi kysymys on siitä, miten heitä kasvatetaan yhteiskunnan jäseniksi. Kysymys on sen oppimisesta, mikä on oikein ja väärin. Eikä tätä taitoa opita sillä, että kaikki mahdollinen kirjoitetaan lakiin ja asetuksiin. Samalla lailla, kun ennen teatteriesityksen alkua aikuisia pyydetään sulkemaan puhelimensa, saman sopimuksen voisi tehdä luokassa lasten kanssa. Tämä mahdollistaisi sen, että puhelimia voisi käyttää opetuksessa myös hyväksi sen kuuluisan tarpeen tullen. Samalla kasvatettaisiin siihen, että on kohteliasta tietyissä tilanteissa sulkea puhelin ja että aina ei tarvitse olla tavoitettavissa.
Vaatimus yhä tarkempien ja yksityiskohtaisempien lakien tekemiseen rapauttaa pitkällä aikavälillä yhteiskuntaa ja meidän jokaisen moraalia. Maailma, jossa kaikki kielletyt asiat olisivat laissa, tarkoittaisi sitä, ettei meidän tarvitsisi itse ajatella lainkaan. Ongelmaksi tämä muodostuisi siksi, että koskaan ei saada aikaan niin täydellistä lainsäädäntöä, että se kohtelisi aina kaikkia tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti. Sen takia on tärkeää, että opimme itse ajattelemaan ja arvioimaan omaa toimintaamme ja sitä, onko se oikein vai väärin vai jotain siitä väliltä. Jos laissa ei ole jotain kielletty, se ei suinkaan tarkoita sitä, että kyseinen asia olisi oikein tai hyvä.
Ulkopuolisen kontrollin asemesta kannatan usein oman sisäisen kontrollin kehittämistä ja tukemista. Keskeisiä asioita ovat itse ajattelemaan oppiminen, empatiakyvyn kehittäminen ja taito keskustella ja neuvotella asioita. Näitä kykyjä voimme kaikki kehittää itsessämme koko elämän ajan.
Olen ihan samaa mieltä kanssasi tästä asiasta. Kun asia on ollut nyt esillä niin paljon mediassa, tuli mieleen sekin, miksi ajattelemme yhä oppimisen vaativan täydellistä hiljaisuutta ja tekemättömyyttä. Asiaa voisi tarkastella siltäkin kannalta, että on tervettä pitkästyä ja haluta tehdä jotain muuta. Ja että itse asiassa on myös hyvä joskus todella tehdä jotain muuta. Itse näprään joskus puuduttavissa tilanteissa puhelintani ja varaan yleensä neuleen mukaan jos tiedän, että joudun istumaan kauan paikallani kuuntelemassa jotain, vaikka mielenkiintoisiakin asioita.
VastaaPoistaKoulussa pitäisi edelleen kiinnittää huomiota siihen, että oppilailla on tarpeeksi tekemistä ja että pitkästymisessä pysyttely ei ole mikään normaali ja suositeltava tila. Kännykän näplääjät voisi koota yhteen ja suunnitella opetusta myös heidän ehdoillaan.
No lakeja tarvitaan, koska ilmeisesti liika vapauskaan ei ole toiminut? Ihannetilanne olisi se, että keskustelemalla ja neuvottelemalla päästäisiin molempia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun. Mutta lasten ja nuorten kohdalla on asioita ja tapauksia, joissa tarvitaan aikuisen ohjausta ja neuvontaa, joskus jopa puolesta päättämistä. Mikä siinä on niin pelottavaa ja väärin? Minkä tähden aikuinen ei saisi olla aikuinen ja lapsi, lapsi?
VastaaPoistaLakien ja sääntöjen kanssa pitää miettiä tarkkaan, mitä jonkin asian lakiin kirjaaminen vaikuttaa. Jos lähdemme sille linjalle, että kaikki kasvatukselliset asiat merkitään lakiin, siirretään vastuuta ihmisiltä ja heidän ajattelultaan laeille. Jo nyt näkyy ajatus, että jos jotain ei ole kielletty laissa, se on sallittua. Täysin vedenpitävää lakia ei ole, eikä sellaista tuskin saada aikaan. Siksi on tärkeämpää huolehtia siitä, että kasvatus toimii kaikilla tasoilla ja että me kaikki opimme itse ajattelemaan ja erottamaan oikean väärästä. Se ei toki ole helppoa eikä aina yksiselitteistäkään, mutta sellaista on elämä. Ei mustavalkoista vaan jotain, jossa on paljon harmaan eri sävyjä.
VastaaPoistaNiin, tarkoitin, että jos yhteisen keskutelun (ja ajattelun?) kautta ei päästä yhteisymmärrykseen, on varmaankin parempi sitten tehdä laki asiasta. Joskus liika valinnanvara sekoittaa ihmisen ajattelun, jolla ei ole riittävää kykyä kantaa vastuuta asioistaan.
VastaaPoistaMitä mustavalkoisuuteen tulee, olethan itsekin tässä tapauksessa jo alkulauseessa "valinnut puolesi", kun vastustat "pääsääntöisesti" lakiin kirjaamisia. Perusteluosuudessa et käsittele lainkaa sitä, mitä hyvää lakiin kirjaamisesta voisi seurata. Ihan vaikka vain hypoteettisesti ajateltuna. Kestän keskustelua ja haastamistakin asioista, mutta en toisen yläpuolelle asettuvaa asennoitumista.
Ehkä tästä puhelin asiasta siis pitäisi ensin todella keskustella? Ja vastustan sitä, että ihan kaikesta pitäisi tehdä laki, en tokikaan sitä, että lakeja tehdään. Mutta mitä vähemmän uskomme siihen, että keskustelun tuloksena voidaan saada aikaan ihan toimivia systeemejä, sitä enemmän saamme sitten niitä lakeja laatia. Todennäköisesti vielä sillä seurauksella, että porsaanreikien tilkitsemiseen meneekin sitten loputtomasti aikaa. Jos emme kykene koulussa luomaan ympäristöä, jossa lapset pyynnöstä jättävät puhelimensa laukkuihinsa, on järjestelmässä jotain vikaa. Ei lapsissa eikä niissä puhelimissa.
VastaaPoistaHyvä anonyymi, Minusta näyttää, että olet varmasti valinnut jo puolesi, sinulle lakiin kirjattu on ainoa oikea ratkaisu. Jos meillä kaikki säännöt ja ohjeet kirjataan lakiin, ne johtavat siihen, että lakeja pitää olla valvomassa. Valvonta vaatii henkilökuntaa, jonka tarkoituksena on taas lisätä valvontaa, koska aina huomataan uusia epäkohtia. Epäkohdat korjataan ja siirretään lakiin. Kun on paljon erilaisa sääntöjä, neuvoja, lakeja, määräyksiä, ohjeita ja ties mitä valvontaa vaativaa. Se lisää byrokratiaa, joka lisää sitä ettei ole mahdollista, koskaan ottaa elämän tapahtumia joustavasti huomioon. Kun me kaikki muistettaisiin hyvät käytössäännöt ja pohdittaisiin omia näkemyksiä ja oltaisiin vuorvaikutuksessa toisen ihmisen kanssa arvostavasti, meiltä poistuisi käyttäytmiongelmien tuoma tarve kirjata niitä lakiin.
VastaaPoistaVoisimme perustella asioita myös tilastomatematiikalla, joka varmasti johtaisi meitä ainakin samaan suuntaan ajattelussa. Muistamme varmasti valistuksenajan filosofeja, joiden tärkeintä viisautta oli vapaus, oikeus ja tasa-arvoissuus.
Meillä on jo nyt niin paljon hallitsemattomia tilanteita, joita ei valvontakaa poista, kuten vanhusten ja vammaisten kaltoikohtelua, perheväkivaltaa ja hyväksikäyttöä. Meillä on myös rikoslaki, jonka raiskauspykälät minun mielestäni ovat uhria syyllistäviä.
Lainsäädäntö perustuu ihmisten ajatteluun, joka nousee demokratiasta ja voisiko edes tänä päivänä ajatella, että vajaalla 60% äänestysprosentilla tapahtuu kansantahto.
Se toinen kukkahattu täti
Huonoa lainsäädäntöä varmasti on ja riittämättömiä seuraamuksia myös vrt. raiskaustapaukset. Mutta ilmeisesti osa pitää rangaistuksia sopivina, koska asiat ovat edelleen niin, miten ovat?
VastaaPoistaEhkä pitäisikin lakien sijaan yrittää toimipaikka kohtaisia sääntöjä. En tiedä miten paljon kouluissa tällaisia "saa" olla. Monesti, kun on monta tahoa hämmentämässä asiakkaan "etua", on vaikeaa päästä lopulliseen yhteisymmärrykseen. Ne jotka tekevät ko. asiakkaan kanssa ko. paikassa töitä ovat varmaankin pääosassa päättämässä asiakkaan asioista? Tottakai moniammatillista työryhmää hyödynnetään ja kuunnellaan jne., myös vanhempia mutta lopullinen päätäntävalta täytyy olla esim. nyt sillä koululla. Ja vastaavasti esim. vammaisten ryhmäkodissa ovat olemassa "kodin säännöt", joiden mukaan toimitaan, jotta asiat sujuvat ja liikaa hämmentävät ja tunteilla käyvät vanhemmat eivät pääse sotkemaan kuvioita. Tämä helpottaa myös heidän oloaan, kun luottavat siihen, että ammattilaiset tekevät ammttitaidolla heidän lapsensa parhaaksi. Ja vastuu on silloin ammattilaisilla, tuosyta ajasta, minkäa asukas siellä ryhmäkodissa asuu.
Voi olla, että lasten kanssa toiminen kouluissa ja muualla on niin herkkää ja riitaista(?), ettei ole muuta keinoa, kun keksiä ihan lakiin kirjattavia asioita. En tiedä alaa. Mutta joka päivä nyt framilla näyttää olevan juttuja siitä, miten kouluissa on nyt toimittu ja miten pitäisi toimia jne..
Usein huonon ja agressiivisen käytöksen takana on turhautuminen, tunne siitä ettei kukaan kuuntele eikä välitä. Mummollani oli tapana sanoa, että "kolomen minnuutin kuuntelu poestaa kolomen viikon työn." Lapsena minua ärsytti - nykyisin ymmärrän sen erittäin hyvin. Kaikilla meillä on halu ja oikeus tulla kuulluksi.
VastaaPoista