keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Numeroiden vankeina?



Olen pitkään pyöritellyt ajatusta myötätunnosta ja demokratiasta. Langan pää on ollut olemassa, mutten ole saanut siitä sellaista otetta, että olisin saanut ajatukseni tekstiksi asti. Viikonloppuna Talentian viestintäkoulutuksessa jäin miettimään ajatusta siitä, että meidän pitää pystyä esittämään työmme ja sen hyödyt numeromuodossa, jotta olisimme uskottavia ja jotta meitä kuunneltaisiin. Ensikuulemalla olin sitä mieltä, että ajatus on ihan asiallinen ja näin pitää toimia. Mutta sitten alkoi epäilys hiipiä mieleen, kannattaako kaikki asiat todella kääntää ensisijaisesti luvuiksi ja numeroiksi?

Väitän, että esimerkiksi sosiaalialalla työskenteleville kokemuksen kautta merkityksellisin syntyvä asia on ymmärrys niiden ihmisten elämästä ja haasteista, joita työssämme yritämme tukea ja auttaa. Nämä elämäntarinat ovat joilta osin samanlaisia, mutta ei löydy kahta piirulleen samaa tarinaa. Kun yhteiskunta jatkuvasti muuttuu, ainoa keino luoda tässä ja nyt olevaan yhteiskuntaa tehokkaita ja järkeviä tapoja tukea ja auttaa, on kuunnella ihmisten kokemuksia ja tuoda niitä näkyviksi.

Ymmärrys elämästä ja sen vaikeuksista tai hienoudesta ei synny vain numeroiden kautta. Se syntyy elävistä tarinoista, erilaisista niin epäonnistumisen kuin onnistumisenkin tarinoista. Tarinoista, joissa kerrotaan menetyksistä, suruista, voimattomuudesta, mutta myös merkityksellisyydestä, johonkin kuulumisen tunteesta, kuulluksi tulemisesta. Myötätunto syntyy tarinoista.

Ilman myötätuntoa toisia kohtaan, emme kykene asettumaan muiden asemaan. Ilman myötätuntoa muut ihmiset ovat meille vain joukko kasvottomia ihmisiä. Jos emme kuule ihmisten omia tarinoita, ymmärryksen asemesta syntyy usein stereotypioita, kertomuksia niistä muista. Työttömien tai pakolaisten lukumäärä ei kerro mitään siitä, millaisia he ovat ihmisinä, mitä haasteita heillä on elämässään tai millaista tukea he tarvitsisivat. Se ei myöskään kerro mitään heidän haaveistaan, ajatuksistaan tai siitä miten he ovat merkityksellinen osa yhteiskuntaamme.

Fiksu ihminen hyödyntää vahvuuksiaan. Siksi meidän, jotka työskentelemme ihmisten kanssa, pitäisi hyödyntään juuri ihmisten tarinoista syntynyttä kokemusta ja näkemystä. Me kykenemme auttamaan ihmisiä tuomaan kokemuksensa ja ajatuksensa näkyviksi. Me kykenemme auttamaan siinä, ettei ihmisistä tule vain numeroita, kasvotonta joukkoa. Me kykenemme murentamaan ennakkoluuloja ja stereotypioita. Me kykenemme herättämään myötätuntoa. Yhteistyössä niiden ihmisten kanssa, joita työssämme kohtaamme.

Kiinnittäisin itse huomiota siihen, millaisia tarinoita kerromme. Usein meille on inhimillistä kertoa ääripään kauhutarinoita ja niitä meille tuotetaan myös eri medioiden kautta. Sen sijaan tarinat ehkä kannattaisi kertoa siitä kohdasta, jolloin "normaali ja tavallinen" elämä lähti kohti epävarmuutta ja ongelmia. Tarinan voisi siis kertoa siitä kohdasta, jossa jokainen meistä voisi vielä ajatella: "tuo voisi tapahtua minullekin". Toki näitä tarinoita kannattaa vahvistaa niillä parjaamillani luvuilla, mutta niin, että numerot ovat sivuosassa.

Tämä kukkahattutäti on huolestunut maailmasta, jossa kaikki käännetään numeroiksi. Meillä on esimerkkejä siitä, miten ihmisten numeroiksi muuttaminen voi johtaa lopulta ihmisarvon menettämiseen.

Millaisia myötätuntoa ja ajatuksia herättäviä kertomuksia sinä voisit kertoa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti