Kaunein palaute, jonka olen koskaan saanut, on tämä: erästä
ryhmää aloitettaessa ryhmäläisiltä kysyttiin, miksi he ovat tulleet ryhmään.
Yksi ryhmäläinen totesi olevansa ryhmässä, koska ”Kaisalla on jotakin
suunnitelmia” hänen varalleen. Ymmärsin palautteen tarkoittavan suurin piirtein
että koska ”Kaisa uskoo minuun”.
Se piti paikkansa. Olin alkanut uskoa häneen, vaikka alun
perin en uskonut. No, sehän oli minun vikani ja ongelmani, ei hänen. Minä en
osannut uskoa niin paljon kuin olisi kuulunut ja hän olisi ansainnut. Kuultuani
nämä hänen sanansa, olen alkanut uskoa yhä enemmän ja yhä uudestaan hän on
lyönyt minut ällikällä.
Me molemmat olemme yltäneet yhä parempaan, hän omassa
elämässään ja minä suhteessa häneen, koska olemme saaneet myönteistä palautetta.
Hän siinä kautta, että uskon hänen kykyihinsä ja mahdollisuuksiinsa, ja minä
suhteessa häneen, koska hän on vahvistanut minua viestittämällä: kyllä, sinä
osaat auttaa minua eteenpäin, minä kasvan sinun seurassasi.
Tämän yhden ihmissuhteen takia on kannattanut tehdä työtä
vuosia koska hänestä kasvaa päivä päivältä voimakkaampi toivon lähde ihmisille
ympärillään.
Jo Harry Potter –kirjat ovat opettaneet meille, niillekin
jotka eivät Raamattua lue, mikä on suurin voima maailmassa. Ja se, joka ei
tartu kaunokirjallisuuteen voi lukea samaa vähän eri muodossa pedagogiikan
uusista löydöksistä. Rakkaus. Tai voi sanoa, että toisen kunnioittaminen. Tai
luottamuksen rakentaminen. Tai myönteinen palaute, miten vain haluat sitä
nimittää. Joka tapauksessa kyse on hyvistä sanoista ja teoista, tilan ja
vapauden antamisesta toiselle omana itsenään.
Olen täysin hämmentynyt tämän voiman mahtavuudesta.
Aikuisten lisäksi olen kokenut samaa lasten kanssa. Lapsi, jonka kanssa olen
täysin neuvoton, epätoivoinen ja voimaton, asettuu kauniisti aloilleen ja
suostuu olemaan noin riittävän tottelevainen (liikahan olisi sairasta) kun olen
keksinyt hellitellä häntä ja sanoa jotakin kaunista kun siihen vähänkin ilmenee
aihetta. Sellaiset kokemukset huimaavat ja saavat kyyneleet silmiin.
En epäile hetkeäkään etteivätkö maamme perusturvan ongelmat
olisi ratkaistavissa ja etteivätkö ne olisi jotenkin ratkaistavissa jopa niillä
pienillä resursseilla, joita on käytettävissä. Se vain vaatii tämän suurimman,
ilmaisen voiman käyttöönottoa. Sitä, että eri toimijat sosiaalityön kentällä
alkaisivat luottaa toisiinsa ja ansaita toistensa luottamusta pyrkimällä kaikki
samaan päämäärään, siihen että ihminen itse löytäisi tavoitteen ja merkityksen
elämälleen, jonka saavuttamisessa eri toimijat häntä yksissä tuumin tukisivat
toisiaan kannustaen, ymmärtäen ja sietäen.
Olen lukenut hyvän neuvon, jonka mukaan (maailmanparantajalle)on
tärkeää rakastaa enemmän hyvää kuin vihata pahaa. Se on vaikeaa kun
vihattavaakin riittää ihan työksi asti. Liian kauan kiltteyttä ja
yksinkertaisia, hyviä tekoja on pidetty naiivina, mitättömänä puuhasteluna.
Mutta ongelmien vyöryessä päälle, vääryyden lisääntyessä ja omien voimien
valuessa hiekkaan ei muuta jää jäljelle.
Ensimmäinen askel voisi olla vaikkapa sosiaalityön asiakkaan
täyden ihmisyyden myöntäminen, toimiminen häntä kohtaan niin kuin itse toivoisi
itseään kohdeltavan hänen asemassaan.
”You, you
may say I’m a dreamer, but I’m not the only one. I hope some day you’ll join us”…
Kaisa
Mäkelä-Tulander
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti