Edellisen
työpaikkani pihassa oli usein apua tarvitsevia ihmisiä - lähinnä miehiä. Elämän
kolhimat miehet tarvitsivat useimmiten apua ylösnousemisessa. Katsoin usein työhuoneeni
ikkunasta, eikö kukaan mene auttamaan välittämiseen erikoistuneessa
laitoksessa. Onko kiire tärkeämpää kuin
avunantaminen? Vai autanko mieluimmin niitä, joita on helpompi auttaa.
Maassa
makaava ihminen ei ole välttämättä humalassa, ja humalainenkin tarvitsee apua.
Avun antaminen kasvottomalle, tuntemattomalle on helpompaa etenkin, jos sen
voi tehdä tilinsiirtona.
Avunantamisessa
ensimmäiset minuutit voivat olla hyvin ratkaisevia, jotta loukkaantunut,
sairauskohtauksen saanut tai muuten vain avuntarpeeseen joutunut ihminen
välttyisi vakavimmilta seurauksilta. Usein auttaa parhaiten se, joka malttaa
pysähtyä, kuunnella ja rauhoittaa tilannetta (harkintaa tarvitaan myös loukkaantuneita auttaessa). Suurissa vastoinkäymisissä
ihminen tarvitsee eniten kuuntelijaa. Kun saa kertoa hätänsä, se alkaa jäsentyä
omissa ajatuksissa ja avuntarvitsija löytää siinä avun.
Auttamatta jättäminen on yleistynyt. Välinpitämättömyyttä selitetään sillä, että ei jääty paikalle katsomaan kuinka
kävi, koska ei kuitenkaan olisi osattu auttaa. Usein auttamista saatetaan
pelätä. Usein auttaja auttaa myös itseään. Tee uudenvuodenlupaus; "Autan lähimmäistä".
Kiireessä ei ole helppo antaa aikaa, mutta usein se tekee meidät onnelliseksi.
Kukkahattutäti ihmisarvoministeriöstä, Jaana
Kukkahattutädeistä on tullut tärkeitä - kiitos HS!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti