Välinpitämättömyys tappaa maailmassa eniten – vaikeneminen on välinpitämättömyyden rikostoveri

Maailman paha on olemassa; välitämme siitä tai emme. Meidän olemassaolomme ei ole enää riippuvainen siitä pystymmekö metsästämään riistaa tai viljelemään maata. Maailma on muuttunut hurjasti viime vuosikymmeninä. Köyhästä on tullut köyhempi kuin koskaan. Maalaiskulttuurissa asuessa ihminen pystyi tekemään omaksi hyväkseen sellaisia asioita kuten kalastamaan, metsästämään ja viljelemään. Tämän päivän köyhällä siihen ei ole mahdollisuutta. Köyhyydestä on kuitenkin tullut paljon enemmän kontrolloidumpaa kuin koskaan. Perustoimeentulosta on pystyttävä antamaan erilaisia selvityksiä runsaasti. Oma kohtalo on monen päättäjän käsissä. Välittääkö välittämisen ammattilainen?

Välittäminen on sitä, että haluaa vaikuttaa asioihin joita tekee. Usein katselemme suuria kokonaisuuksia, kun meidän pitäisi kohdistaa voimavaramme pieniin asioihin, niihin joita voimme tehdä. Meren pelastaminen lähtee liikkeelle vesipisarasta. Emme voi auttaa kokonaista merta, jos emme tee ratkaisua omalla kohdallamme. Olemme joko mukana välittämässä tai liitymme ryhmään, joka ei välitä. Pahinta on olla välittämättä ja vaieta.

Olen joskus kuullut sanonnan; että ”Valta on sillä, joka välittää vähiten.” Usein arvokeskusteluissa köyhyydestä syytetään köyhiä itseään. Meistä jokainen on kuullut tai kokenut miltä tuntuu, kun kohtaa ihmisen, toisen vertaisen, joka välittää. Välittäminen on tekemistä, toimimista ja sillä on tavoite. Olen oman lapsuuteni viettänyt maalla. Usein mummoni kääri eväspaketteja naapureille. Niissä oli vastapaistettua leipää, tuoretta lihaa tai kasviksia tai piirakoita. Lapsena en ymmärtänyt merkitystä, pidin sitä itsestään selvyytenä. Se merkitsi lähimmäisen elämästä vastuunkantoa. Mummoni viesti oli siis naapurille; ”Minä välitän siitä, että sinulla on edes vähän paremmin asiat. Minä olen siis itsekin olemassa”. Olemme olemassa itsellemme ja toisillemme välittäessä.

Vappu Salivuoren sanoin

                             ”Ihmisiä on monenlaisia. Toiset ovat normaaleja,

                             toiset epänormaaleja. Niitten ero on hyvin pieni,

ei sitä helposti huomaa.

Normaali tekee työtä ja kulkee todellisuudessa.

Epänormaali taas elää mielikuvitusmaailmassa.

Normaali ihminen vihaa ja rakastaa.

Epänormaali taas kuulee erilaisia ääniä,

taikka vaipuu syvään alakuloisuuteen.

Molemmat ovat kuitenkin tärkeitä,

kumpiakin tarvitaan tässä pahassa maailmassa.”

Vappu Salivuoren (1927- 2003) oli runoilija, joka käsitteli ihmisenä olemista kehitysvammaiseksi määritellyn henkilön näkökulmasta.

                            

Kukkahattutätien sanotaan työntävän nenänsä asioihin, jotka eivät heille kuulu. Kukkahattutäteilyn tärkein tehtävä on työntää nenänsä asioihin, mitkä sinänsä eivät kuulu heille. Asioiden esiin nostaminen ja näkyväksi tekeminen niiden puolesta, jotka eivät  itse siihen kykene, on kukkahattutätien toiminnallinen ominaisuus.  Sosiaaliseettinen toiminta sanoin ja teoin on tämän päivän ”eväspaketit”. 

 Kukkahattutädeissä ja -sedissä asuu paljon välittämistä ja energiaa. On itsestämme kiinni, miten tämän energian suuntaamme. Toisiamme tukien ja asioista keskustellen voimme tehdä kukkahatuista välittämisen merkkejä.