torstai 4. huhtikuuta 2013

Miksi Ihmisarvoministeriö?







Olemme Jaanan kanssa jonkin aikaa miettineet, mitä voisimme tehdä parantaaksemme maailmaa. Lopullinen sysäys tälle blogille oli sote-uudistus. Minun huomioni kiinnittyi siihen, kuinka yleinen keskustelu liittyi lähes kokonaan terveydenhuollon puolelle. Valmistelevien ryhmien jäsenet olivat vahvasti terveydenhuollon puolelta ja julkistuksen jälkeisessä keskustelussa ei ole juuri sosaalipuolen ääniä kuultu.

Hiljaisuus huolestuttaa minua. Sosiaalialan työ on yhteiskunnassamme erittäin tärkeää, mutta puhumme siitä vain silloin, kun tapahtuu jotain traagista tai kun jotain menee pieleen. Silti joka puolella Suomea tehdään päivittäin ansiokasta sosiaalialan työtä hartiavoimin. Väitän, että suurimmalle osalle meistä sosiaalialalle hakeutuneista kysymyksessä on kutsumusammatti.

Kutsumusammatissa on myös huonot puolensa. Niistä ehkä suurimmat ovat yleisen arvostuksen puute (joskus me emme edes itse arvosta työtämme riittävästi) ja alati vähenevät resurssit. Joskus löydämme itsemme tilanteessa, jossa arvojamme testataan joka päivä ja pahimmillaan emme resursseista johtuen pysty tekemään sellaista työtä, joka mielestämme tukisi asiakkaita eniten. Tällaisessa arvoristiriidassa eläminen on kuluttavaa, eikä ole ihme, että ihmiset uupuvat ja kyynistyvät.

Haluaisinkin, että saisimme enemmän kuuluviin niiden ihmisten ääntä, jotka kaikesta huolimatta uurastavat arjessa asiakkaiden kanssa. Haluisin kuulla tarinoita siitä, miten resursseja on käytetty kekseliäästi, tarinoita onnistumisista ja ahaa-elämyksistä. Haluaisin kuulla tarinoita siitä, miten työtä on tehty niin, että on kunnioitettu jokaisen ihmisarvoa ja tehty heidät näkyväksi. Uskon, että näitä tarinoita on Suomi pullollaan.

Miksi siis ihmisarvoministeriö? Kun mietimme Jaanan kanssa nimeä, hän älykkäästi huomasi, ettei meidän kannata rajata keskustelua vain sosiaalipuolelle. Onhan ihmisarvo perusasia ihan koko elämässä. Toisaalta jokainen ministeriö on tavallaan myös ihmisarvoministeriö, sillä jos yhteiskunta ei vahvasti tue jokaisen ihmisarvoista elämää, mihin tarvitsemme yhteiskuntaa ja sen rakenteita? Ja niin kuin aloitusteksteissä sanomme, meistä jokainen on ihmisarvoministeri. Me jokainen voimme vaikuttaa siihen, miten kohtaamme elämässämme olevat ihmiset.

Meille ihmisarvo ja sen kunnioittaminen on erittäin tärkeä asia. Siksi toivomme asiallista keskustelua. Itselleni se merkitsee sitä, että eri mieltä saa olla. Jos omat perusteet loppuvat, kannattaa miettiä olisiko toisen ajatuksissa jotain, mistä voisi itse oppia sen sijaan, että aletaan kiinnittää huomiota vastapuolen persoonaan. Kiihkeät väittelyt ovat suotavia, mustamaalauskamppanjat eivät.

Torstaiaamuajatuksin

Katri

5 kommenttia:

  1. Voin "rikkoa hiljaisuuden" omalta osaltani. Minusta juuri tuo "kutsumusammatti" hälventää sosiaalialan arvostusta. Sekä sen työntekijöiden, että sivusta seuraajien mielissä. Eihän kutsumustyöstä tarvitse maksaa kunnon palkaa, koska sitä tekevähän saa siitä jotain vielä arvokkaampaa: hyvän mielen?

    Vasta sitten kun sosiaalipuolen työntekijät itse nousevat parrikaadeille (kuten sairaanhoitajat) paremman palkkauksen puolesta, arvostus asiat voivat muuttua. Eihän asikastyössäkään voida auttaa asiakasta, jollei hän itse ole motivoitunut ja näe elämäänsä (vrt. työtään) arvokkaana. Palkkauksen pitäisi olla suhteessa koulutuksen määrään, oli kyse sitten mistä tahansa alasta, eikö? Eivät kaikki voi olla esim. teollisuuden puolella töissä. On hyvä, että osa ihmisistä tuntee vetoa toisten auttamiseen, sillä vaikeaa sellaista on työssä teeskennelläkään.

    Vaikeneminen palkkatyytymättömyydessä kertoo yleensäkin valitettavasti naisalalla työskentelevien alistuvasta ja turhan nöyrästä asenteesta. Ei se olekaan ihme, että niin moni todella palaa loppuun tai vaihtaa alaa, kun on elänyt tarpeeksi kauan ristiriidassa ammattinsa kanssa. Periaatteessa enimmistö on sitä mieltä, että esim. sosiaalialan työ on arvostettavaa mutta kas kummaa, kun minusta ei tunnu siltä, kun saan eteeni palkkanauhan.

    Olin kerran kuuntelemassa eräässä oppisopimusopiskelijoiden tilaisuudessa, missä kouluttajat ihmettelivät, miksi niin harva mies on kiinnostunut sote-alasta. Kuulijat valjastettiin markkinoimaan alaa myös miehille. Milläpäs markkinoit, kun tilanne "arvostetulla" alalla on tämä. Jos asia nähtäisiin ja haluttaisiin tunnustaa, muutos kyllä tapahtuisi, maksoi, mitä maksoi.

    Mutta eipä se tasa-arvo näy aina myöskään sosiaalipalveluita tarvitsevien eri asiakasryhmien välillä. Itse olen alalla, jossa kaikki on järjestetty todella hyvin, hoitoisuus suhdeluku on hyvin pieni, ja erinäisiä palveluita saa, kun vaan keksii tilata ja järjestää. Verrattuna moneen muuhun, asiat ovat erinomaisella mallilla. Jopa niin hyvin, etten enää tiedä, onko työtä tosissaan enää tehtävänä tällä alalla.

    VastaaPoista
  2. Kiitos mielipiteestäsi.
    Kutsumusammatti ei saisi tarkoittaa palkkakuoppaa tai heikkoa arvostusta. Se ei ole myöskään ammattitaitoa. Kutsumus on sosiaalieettistä vastuunkantoa niistä ihmisistä, jotka eivät siihen joko kykene itse tai tarvitsevat elämäntilanteensa vuoksi apua tai tukea.
    Sosiaalityössä on unohdettu hyvät päämäärät ja omaa proffesiota ei kunnioiteta, koska työn monisektorisuus kätkeytyy erilaiseen lainsäädäntöön. Työnantajat eivät ole aktiivisesti uudistaneet koulutusnimikkeitä tämän päivän koulutuksia vastaaviksi. Villeimpiä tähän kuuluvia sektoreita näyttäisi olevan vankiloissa tehtävä työ ja erilaisissa nuoriso- ja työllistämisprojekteissa. Koulutusvaatimukset ovat molemmissa melkoisia ja palkka niihin nähden alhainen. Asiakkaat ovat näissä yleensä sitä kansanosaa, josta poliittisessa keskustelussa syyllistetään haluttomuudesta urautua ja tuottaa tulosta yhteiskunnalle.

    VastaaPoista
  3. On totta, että lainsäädäntö ja kaiken aikaa muuttuvat ohjeistukset vaikuttavat työn tekoon. Toisaalla asiakkaista "tehdään" vastuullisia ja itsemääräämisoikeutta korostetaan. Yhtäältä voidaan nähdä, ettei ole loppuun saakkaa ajateltua, pystyykö ko. ryhmä tai henkilö kantamaan itsestään vastuuta. Tai miten pitkälle kyvyt tai ymmärrys riittävät tässä suhteessa. Näissä uudistuksissa työntekijöiltä odotetaan joustavuutta, mitä tapahtuukin, sillä onhan meidät koulutettu "ymmärtämään" kaikkea.

    Näen tälläisen toiminnan vesittävän osaltaan ammattilaisen asemaa. Liika asiakkaan etujen ja oikeuksien vaaliminen ja peräänkuuluttaminen, jättää unholaan työntekijän aseman. Kukaan ei pidä ääntä työntekijöiden oikeuksista, nyt esim. palkkatasa-arvosta. Hyvin usein myös koulutukset, joissa käsitellään vaikkapa vuorovaikutusta asiakastyössä, pallo ja vastuu heitetään ainoastaan työntekijälle. Tai tälläistä hapatusta yritetään esittää. Tosiasia on se, että olemme tekemisissä ongelmien (nyky. "haasteiden") kanssa, ja niiden keskellä työskentely on vaativaa, eikä aina niin mukavaa asiakkaankaan kannalta. Ne eivät tule poistumaan mutta yritämme niitä lievittää ja auttaa asiakasta itse selviytymään mahdollisimman itsenäisesti. En ole käynyt koulua sen takia, että voisin työssäni jatkuvasti miettiä huonossa omassa tunnossani(?), mitä tein väärin, ja mitä voisin aina parantaa. Toki reflektiota tapahtuu muttei se ole määräävä työtehtäväni. Yritän auttaa ihmisiä ja autankin mutta teen sitä työkseni ja haluan siitä PALKAN.

    Vaikka ylhäältä tai ulkopuolelta tulisi minkälaista tahansa epäilyä, vähättelyä tai vastaavaa sosiaalialan ammattilaisia kohtaan, on kai meidän työntekijöiden tehtävä luoda oma, pysyvä rintama, joka pitää oikeuksistaan huolta. Vaikea uskoa, että mitään tulee tapahtumaan, ellemme itse toimi.

    VastaaPoista
  4. Kukkahattutädit näkevät asian näin; Siellä työpaikoilla on kolme erilaista ryhmään; työnantajat ja esimiehet, joiden tehtävänä on perhdyttää työntekijät lainsäädäntöön. Heillä on myös työnjohdollinen oikeus ja vastuu. Työntekijällä on velvollisuus perehtyä ammatinsa ydinosaamisenn. Usein nämä asetetaan vastakkain vaikka heidät pitäisi asettaa rinnakkain samalle viivalle. Työantajan velvollisuus on opastaa, valvoa ja mahdollistaa hyvä työ ja asiakkaan kohtaaminen. Lainsäädännössä on määritelty työn tavoitteet. Tavoite sosiaalityössä on usein hyvä elämä. Työntekijän velvollisuus on muistaa noudattaa työantantajan ohjeita, neuvoja ja perehdytystä ja sen lisäksi muistaa omat ammattieettiset ohjeistukset ja osata riittävä määrä erilaisia työmenetelmiä, joista asiakkaat hyötyvät eniten. Yksi tärkeistä työvälineistä on hallita vuorovaikutus. Vuorovaikutus on sen vastuulla kenellä on eniten valtaa. Tässä ketjussa siis ensisijaisesti työantajalla.
    Kukkahattutädit haluavat korostaa, ettei asiakkaan oikeudet toteudu, jos niistä ei kanneta yhteistä vastuuta. Jos he pystyisivät hoitamaan asiansa ilman tukea, ohjausta ja neuvomista, he eivät olisi sosiaalihuollon tai siihen verrattavaissa olevissa palvelujen piirissä. Hyvin tehty työ palvelee sekä asiakasta että antaa tyydytyksen työntekijälle. Palkkakuoppa sosiaalialalla on sosiaalipolitiikassa tehtyjen päätösten seurausta. Tätä epäkohtaa pyrimme tuomaan myös esille.
    Terveisin Ihmisarvoministeriön kukkahattutädit

    VastaaPoista
  5. Mitä ovat ne konkreettiset keinot, mitä aiotte toteuttaa muuttaaksenne epäkohtia sosiaalialan työtehtävissä? Usein, kun kumartaa yhteen suuntaan..se näyttää vastakkaiseen suuntaan ihan muulta. Vaikka sosiaalialan koulutus yrittääkin muuta vakuutella ammatillisuudesta, ei kaikkia voi miellyttää. Minusta vaikuttaa siltä, että pohjaton ymmärtäminen ja jokaisen kanssa "toimeen tuleminen" ei nyt auta, jos muutoksia todella halutaan.

    VastaaPoista